Ilmansuojelun tarkoituksena on ehkäistä ilman pilaantumista ja vähentää haitallisia päästöjä ilmaan. Ilmansuojelulla tavoitellaan ilmanlaatua, joka ei aiheuta haittaa ihmisen terveydelle ja asuinympäristön viihtyvyydelle tai luonnon monimuotoisuudelle.
Ilmaan johdettavien päästöjen vähenemisen ansiosta ilmanlaatu Suomessa on parantunut merkittävästi viimeisten vuosikymmenien aikana. Energiantuotannon, teollisuuden ja etenkin liikenteen päästöt aiheuttavat kuitenkin ajoittain edelleen ilmanlaatuongelmia varsinkin kaupunkialueilla. Paikallisten päästöjen lisäksi ilman- laatua heikentävät kaukokulkeuman mukanaan tuomat epäpuhtaudet. Ilmanlaatua seurataan mittauksin kymmenissä mittauspisteissä eripuolilla Suomea.
Ihmisen aiheuttamaa ilmastonmuutosta pidetään aikamme suurimpana ympäristönsuojelun haasteena. Pääasiassa fossiilisten polttoaineiden käytössä syntyvät kasvihuonekaasut, merkittävimpänä hiilidioksidi, ovat johtaneet ilmakehän kasvi-huonekaasupitoisuuksien nousuun ja siten kasvihuoneilmiön voimistumiseen. Tämän sinänsä luonnollisen ilmiön nopealla voimistumisella voi olla maapallon ilmastoon monia, osin hyvin vaikeasti ennustettavia vaikutuksia, kuten mm. kuivuuden, helleaaltojen, rankkasateiden, myrskyjen ja muiden sään ääri-ilmiöiden yleistyminen ja voimistuminen.
Maailmanlaajuinen ongelma voidaan ratkaista vain maailman-laajuisella yhteistyöllä, jota toteutetaan paikallisilla toimenpiteillä ja jokaisen yksilön valinnoilla. Hyvinvointia on tuotettava nykyistä huomattavasti pienemmillä materiaali- ja energiapanoksilla. Teollistuneissa maissa tämä tarkoittaa energiankulutuksen huomattavaa vähentämistä seuraavien vuosikymmenien aikana. Samaan aikaan kehittyvien maiden on rakennettava talouskasvunsa nykyistä selvästi energiatehokkaamman teknologian varaan.
![]()
Ilmansuojelusanasto
(Lähde: Savuntarkastajista päästökauppiaisiin –kirja)
http://www.isy.fi/sanasto.pdf
Lisätietoa ilmansuojelusta Suomessa
www.ymparisto.fi
Tietoa ilmansuojelusta Euroopassa
ec.europa.eu
Tietoa ilmanlaadun seurannasta Suomessa
www.ilmanlaatu.fi
Yleistietoa ilmastonmuutoksesta
www.Ilmasto-opas.fi
www.ilmasto.org
Kansainvälinen (YK:n) ilmastopolitiikka
unfccc.int
EU:n ilmastopolitiikka
ec.europa.eu
Suomen ilmastopolitiikka
www.ymparisto.fi
Uusiutuvan energian wikisanakirja
windesol.fi
Ilmansuojeluyhdistys ry. PL 136, 00251 Helsinki, Puh: 045-133 5989 (Kerttu Kotakorpi, sihteeri), sihteeri
isy.fi